4.10.2014

Valaistusratkaisut

Nyt kun illat alkavat pimetä yhä aiemmin ja ollaan menossa kohti pimeää talvea, on ajankohtaista miettiä talon valaistusratkaisua. Suomessa valaistusolosuhteet ovat todella vaihtelevat ja talon valaistuksen tulee mukautua kaikkiin olosuhteisiin. Valaistussuunnitelman tärkeyden vuoksi haluamme siihen myös ammattilaisen apua, kun päätösten aika tulee. Nyt kuitenkin voi jo pohtia ja suunnitella, millaisia ominaisuuksia valaistukselta haluamme.


Olohuoneen isojen ikkunapintojen ansiosta meillä tulee kesäisin olemaan riittävästi luonnonvaloa talon päätiloissa. Luonnonvalo on otettu huomioon talon suunnittelussa ja myös makuuhuoneeseen on suunniteltu ikkuna sisälle pihan suuntaan, jotta valo pääsee kulkemaan koko taloon.


Yleisvalaistuksen on oltava tehokas ja riittävä kaikissa olosuhteissa. Paras yleisvalo on huomaamaton ja helppo käyttää. Esimerkiksi upotetut spotit ovat hyvä vaihtoehto yleisvalaistuksen luomiseen.


Olemme ihastuneet erityisesti listan takaa kattoon suuntautuvaan valoon. Tällainen valo on pehmeä ja sopii hyvin taustavaloksi silloin, kun valotehokkuuden ei tarvitse olla huipussaan. Erityisesti himmennettävänä tällainen valo sopii myös tunnelman luomiseen.


Toisissa tiloissa, kuten keittiössä, on tärkeää saada myös lisävalaistusta työtasoille. Koska keittiö on osa suurta oleskelutilaa, myös näiden työvalojen pitäisi olla miellyttävät silmälle.


Erilaisilla valaisimilla luodaan valomaailmaa, mutta ne ovat myös tärkeä osa sisustusta. Kauniit valaisimet esimerkiksi ruokapöydän päällä viimeistelevät kokonaisuuden. Tämä tulee ottaa huomioon valaisinpistokkeita sijoittaessa.


Valaistuksen on tärkeää sopia myös eri tilanteisiin. Esimerkiksi yöllä on mukavaa, ettei tarvitse sytyttää kirkasta yleisvaloa, vaan vaihtoehtona on pehmeämpi, epäsuora valo.

Millaisia valaistusratkaisuja teillä on tehty?

Kuvat: Pinterest

1 kommentti:

  1. Noi ledinauhat näyttää hyvältä! / divaaniblogit.fi/villasolsidan

    VastaaPoista