22.12.2014

Unelmien sisustus: Yläkerran aula

Tällä kertaa vuorossa onkin hieman erilainen esittely, nimittäin yläkerran aula. Aulatila tulee olemaan melko suuri, jopa 25 neliötä, ja avointa tilaa käytävään, josta on kulku makuuhuoneeseen ja pesutiloihin. Aulasta on myös ovi ulos kattoterassille.

Aulaan on tarkoitus tulla  pieni oleskelutila esimerkiksi saunan jälkeiselle istuskelulle ja tilaa kotitreeneille. Oleskelutilaan sopisi erinomaisesti Hayn kevyet nojatuolit, joissa olisi kiva istuskella vilvoittelemassa tai muuten vain rentoutumassa. Pieni laskutila on myös tarpeen, sellaisena voisi toimia meiltä jo löytyvä DLM pöytä. Säilytyskorissa voi säilyttää vilttiä tai jumppavälineitä.

Hay Hee nojatuoli, Hay DLM pöytä, Muuto E27 lamppu, Ferm Living Wire kori

Treenitilassa on tarkoitus tehdä sekä pieniä kotitreenejä että kehonhuoltoa. Mitään massiivisia laitteita sinne ei kuitenkaan ole tarkoitus hankkia, vain perusvälineet ja riittävästi tilaa. Kuitenkin avoimessa tilassa olisi mukavaa, että treenivälineet kestävät katseen ja ovat hillityn värisiä, vaikka muuten treenitarvikkeissa värejä saakin löytyä. Esimerkiksi Casallilla on kivoja mustia tuotteita, jotka voisi myös jättää esille treenien välissä. Tuo pilatesrulla meiltä jo löytyykin, tehokas väline.

1. Casall kahvakuula, 2. Casall jumppapallo, 3. Casall Exercise TPE jumppamatto, 4. Casall pilatesrulla, 5. Blackroll lihashuoltorulla
Katso myös aiemmat postaukset eteisestä, työhuoneesta ja olohuoneesta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti